Juuri kun pääsin julistamaan Mustaa villaa -blogin Terhin kruunaamattomaksi sukkakuningattareksi, hän aikoo lopettaa bloginpidon. Voih. Mutta niin se vain siskot on, neuleharrastuksessakin on huippunsa ja aallonpohjansa. Itse asiassa mistä hyvänsä asiasta on hyvä ottaa etäisyyttä ajoittain, jos se on tärkeää, siihen palaa kyllä.
Maanisuus tai monomaanisuus on aina huolestuttava ilmiö. Siksi jokaisen kannattaa ajoittain miettiä harrastuksensa rajoja: onko neulontaan käytetty aika ja energia pois normaalista sosiaalisesta kanssakäymisestä, pakoilua, sublimointia tai jotain muuta vastaavaa? Heiluttaako puikko niinsanotusti naista? Himoitsetko uusia lankoja vaikka entisiä on vaatehuoneellinen, eikä sinulla oikeastaan olisi varaa niihin. Tekeekö neulominen sinut todella onnelliseksi? Miksi? Kärsitkö masennuksesta?
Vastaavasti voi kysyä itseltään, lisääkö neulontaharrastus oman arvon- tai voimantunnetta, onnellisuutta, ystävyyssuhteita tai muuta hyvinvointia. Toimiiko harrastus väri- tai lankaterapiana, antaako se onnistumisen elämyksiä.
Nyt kun olen kysellyt itseni henkihieveriin, voinkin tästä lähteä valitsemaan uusia lankoja luonnostelemaani uutta projektia varten… Eihän sille mahda mitään, että niissä vaatehuoneellisessa lankoja ei ole sopivaa laatua/ värejä.
Hyviä kysymyksiä, joita jäin itsekin miettimään Terhin postauksen luettuani… mutta myös vaarallisia kysymyksiä, sillä nyt on menossa “suuri joululahja-neulonta operaatio”, joka ei välttämätää suju ilman tiettyjä paineita.
Blogin pito taas asettaa salakavalasti paineita tekijälleen: onkin jännä että siellä Mustaaa villaa- kommenteissa puhuttiin myös vapaudesta neuloa, kun ei tarvitse ajatella niin paljon…